Eihän sitä synttäreistä ikinä selvitä yhdellä päivällä ja yhdellä kakulla. Hiukan jännitti että pysyykö se kasassa kun ottaa reunuksen pois. Ja pysyihän se (toistaiseksi).

Mari pyysi tarkempaa ohjetta. Tein tämän kakun otetaan mitä on ja sekin summissa periaatteella:

Pohjassa n. 10kpl digestive keksejä + pala rasvaa, n. 30g-50g? Keksit murustetaan esim. perunanuijalla pieneksi kulhossa ja rasva sulatetaan ja sekoitetaan joukkoon että se sitoo muruset. Keksitaikina taputetaan kevyesti nuijalla irtopohjavuoan pohjalle.

Täyttessä mustikkarahkaa liivatejauhella hyydytettynä eli 200g maitorahkaan sekoitetaan sokeria n.1dl ja 1 tl vaniliinisokeria sekä pakasterasiallinen mustikoita (=5dl?). Mustikat laitoin lähes jäisinä. Liivatelientä valmistetaan 6 liivatteen verran = (3tl liivatejauhetta). Liivateliemi kaadetaan ohuena nauhana hieman jähtyneenä mustikka-rahkaseoksen joukkoon. Lopuksi 2,5dl kermasta (varmaan 2dl riittää mut oli isosta purkista sen verran) valmistettua kermavaahtoa käännellään joukkoon. Se vaahto kannattaa tehdä jääkaappiin valmiiksi odottamaan ennenkuin alkaa liivateliemiä tekemään. Rahka-kerma-liivateseos kaadetaan keksipohjan päälle. Annoin sen hyytyä pari tuntia jääkaapissa ennenkuin tein päällimmäisen kerroksen

Päällä mustikoita ja hyytelösokeria. Hyytyneen rahkaseoksen päälle laitetaan sopivasti mustikoita ja niiden päälle kaadetaan hyytelösokeria. Sen valmistusohjeet on pakkauksen päällä. Tein n.4d mutta se oli tuohon vähän liikaa. Annoin hyytelön jähtyä kädenlämpöiseksi (välillä sekoittaen) ennenkuin uskalsin lisätä sen. Kakku oli vielä yön yli jääkaapissa ennenkuin uskalsin ottaa vuoan reunat pois. Hiukan avitin veitsellä reunoja pitkin.

471669.jpg